Tie hevosen sydämeen

On täsmälleen sama kuin tie miehen sydämeen.

Aika usein ratsastustunnilla kehotetaan taputtamaan hevosta palkkioksi hyvästä suorituksesta. Ja vielä tunnin lopuksi taputetaan. Ja karsinassa vielä hyvästiksi.

Uskon, etteivät ammattilaiset itsekään usko taputtelun hetkauttavan hevosta. Se on vain hauska ele, sillä osoitetaan kiitollisuutta ja kunnioitusta urheiluvälineen suorituksia kohtaan. Taputuksen tehokkuus vahvisteena on kuitenkin heikko tai jopa olematon. Syy siihen, miksi edelleen taputellaan tehottomasti, on se, että edelleen uskotaan makupalojen antamisen johtavan vihaisiin hevosiin, näykkimiseen, ähkyyn, hevosten pilalle menemiseen ja muihin maailman keskeisiin ongelmiin.

Syyt siihen, miksi uskotaan, että makupalojen syöttäminen aiheuttaa edellä mainittuja ongelmia, ovat osin kulttuurisia ja osin johtuvat oppimisteorian tuntemattomuudesta sekä kyvyttömyydestä käyttää makupaloja oikealla tavalla.

Väitän, että ratsastuskouluissa olisi paljon vähemmän äksyileviä, purevia, potkivia ja hermostuneita hevosia, jos makupalat vapautettaisiin ja opetettaisiin lapsille miten ja missä tilanteissa niitä kuuluu antaa.

Toki rapsuttelu toimii ja toki sitä pitää harrastaa, sitä ei ole kiistäminen. Herkku vain toimii paljon paremmin. Tutkimuksessa verrattiin herkkuja ja rapsuttelua – herkku pesi rapsuttelun 6-0. Lue lisää: http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0015446

2 ajatusta: “Tie hevosen sydämeen

  1. Tuo on aivan totta; minä olen antanut makupaloja hevosilleni kohta 40 vuotta, eivätkä ne ole “oppineet” näykkimään. Jos tallinpitäjä valvoo, mitä makupaloja voi antaa, ja miten ne annetaan, se on mielestäni aivan harmitonta. Hevoset ainakin näyttävät tykkäävän. Ehkä myös oppilaille se on jotenkin konkreettisempaa kiittamistä.

  2. Päivitysilmoitus: Tie hevosen sydämeen | Eläinten koulutuksesta | Villasukkia ja Verkkareita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s