Kohti uutta

Tunne Hevonen Dressage Challenge -kouluratsastuskilpailu kuolaimettomilla suitsilla ja ilman kannuksia ja raippaa. Kilpailemassa mm. Janne Bergh, Ville Vaurio, Taina Rajala, Heidi Sinda ja Katariina Albrecht.

Loistavaa! Ei siksi, että välineet itsessään ovat sitä tai tätä tai että automaattisesti ilman rautaa ja keppiä hevonen voi paremmin. Vaan siksi että tulee vaihtoehtoja ja syntyy keskustelua. Hatunnosto kaikille haasteen vastaanottaneille ratsastajille. Asiat voi tehdä uusilla tavoilla ja lopputuloksesta voivat hyötyä sekä harraste-eläin että sen kuljettaja.

Nähdään hevosmessuilla!

Tie hevosen sydämeen

On täsmälleen sama kuin tie miehen sydämeen.

Aika usein ratsastustunnilla kehotetaan taputtamaan hevosta palkkioksi hyvästä suorituksesta. Ja vielä tunnin lopuksi taputetaan. Ja karsinassa vielä hyvästiksi.

Uskon, etteivät ammattilaiset itsekään usko taputtelun hetkauttavan hevosta. Se on vain hauska ele, sillä osoitetaan kiitollisuutta ja kunnioitusta urheiluvälineen suorituksia kohtaan. Taputuksen tehokkuus vahvisteena on kuitenkin heikko tai jopa olematon. Syy siihen, miksi edelleen taputellaan tehottomasti, on se, että edelleen uskotaan makupalojen antamisen johtavan vihaisiin hevosiin, näykkimiseen, ähkyyn, hevosten pilalle menemiseen ja muihin maailman keskeisiin ongelmiin.

Syyt siihen, miksi uskotaan, että makupalojen syöttäminen aiheuttaa edellä mainittuja ongelmia, ovat osin kulttuurisia ja osin johtuvat oppimisteorian tuntemattomuudesta sekä kyvyttömyydestä käyttää makupaloja oikealla tavalla.

Väitän, että ratsastuskouluissa olisi paljon vähemmän äksyileviä, purevia, potkivia ja hermostuneita hevosia, jos makupalat vapautettaisiin ja opetettaisiin lapsille miten ja missä tilanteissa niitä kuuluu antaa.

Toki rapsuttelu toimii ja toki sitä pitää harrastaa, sitä ei ole kiistäminen. Herkku vain toimii paljon paremmin. Tutkimuksessa verrattiin herkkuja ja rapsuttelua – herkku pesi rapsuttelun 6-0. Lue lisää: http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0015446

Onko koirani kiusaaja?

Minulla on reilu 11-kuukautta vanha jackrusselnarttu, jolla on ensimmäisten juoksujen (9kk iässä) jälkeen ilmennyt massiivista tarvetta komennella itseään nuorempia pentuja lähinnä ärisemällä ja alistamalla tuijottaen sekä muristen. Nyt koira oli maalla hoidossa kuukauden, jossa asuu melko epäsosiaalinen13-vuotias jackrusseluros. Hoidossaolon jälkeen koiramme osoittanut enemmän aggressiivista käytöstä esim. murinaa ja räksytystä toisia koiria kohtaan, jota on voinut oppia vanhemmalta russelilta.

Tänään olin koiran kanssa ensimmäistä kertaa koirapuistossa hoidosta tulon jälkeen. Koira hyökkäsi yllättäen muristen 5-kuukautista koirapuistoon tullutta pentua kohtaan, jota puri kovaa niskasta, niin että pentu jäi huutamaan kivusta ja koirat jouduttiin erottamaan. Mistä tällainen yllättävä kova aggressiivisuus voi johtua? Miten minun tulee toimia jatkossa? Voinko mennä enää koirametsään, koirapuistoon ym.? Voisiko leikkaaminen auttaa ilmeisesti dominoinnin tarpeesta johtuvaan aggressiivisuuteen?

En olisi vielä huolissani. Parasta olisi jos löytäisit koirallesi hyvän ja sosiaalisesti taitavan leikkikaverin, jonka kanssa koirasi saisi harjoitella oikenlaista leikkiä rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. En usko, että leikkaaminen auttaa ongelmaan.

Koirapuistot ovat pahimmillaan stressaavia paikkoja koirille, koska niissä käy useita kymmeniä koiria päivittäin jättämässä hajujaan. Lisäksi puistot ovat usein avoimia ja pieniä, jolloin normaali tutustuminen voi olla erittäin hankalaa.

Koira voi oppia epäsosiaalisilta koirilta, että hyökkäys on paras puolustus tai koirasi voi vain pitää muita koiria lähtökohtaisesti ärsyttävinä. Kannattaa panostaa hyvän leikkikaverin löytämiseen, niitä on vaikea löytää, mutta hyvä kaveri on kultaakin arvokkaampi.

Virikkeitä, virikkeitä

Fyysinen hyvinvointi on tärkeää. Eläimillä pitäisi olla mm. vapaus (wau!) nälästä ja janosta, kivusta ja pelosta ja vapaus toteuttaa lajilleen tyypillistä käyttäytymistä.

Moni huolehtii ruokinnasta, hoidosta ja puhtaudesta, mutta eläinten psyykkisen hyvinvoinnin eteen on vielä tehtävä töitä monissa paikoissa, sekä kodeissa että tuotantolaitoksissa.

Virike ei ole sattumanvarainen tuote, joka heitetään häkkiin. Eläinkohtaisia virikkeitä ammennetaan parhaimmillaan lajityypillisestä käyttäytymisestä; uteliaisuudesta, ruokailusta ja ruokakäyttäytymisestä, aistiärsykkeistä ja sosiaalisesta käyttäytymisestä. Eläimiä virikkeellistetään myös tarjoamalla niille ongelmanratkaisutehtäviä ja kouluttamalla niitä mm. vapaaehtoiseen terveystarkkailuun.

Täytyy nostaa hattua USAn eläintarhoille, jotka ovat virikkeellistämisen edelläkävijöitä.

Kilinkolin

Suihkepullot ja kolinapurkit. Ketjuilla heittelyt ja tönimiset.

Olen sitä mieltä, että paljon vähemmän haittaa sekä eläimelle että eläimen ja ihmisen väliselle suhteelle aiheuttaa, kun käyttää positiivisia koulutusmenetelmiä. Näin jopa silloin, kun koulutustekniikka ontuu, eli ajoitus tai muut tekijät eivät ole täydellisiä. Palkkioiden avulla koulutettu eläin on oma-aloitteisesti mukana koulutuksessa, ja se haluaa ymmärtää vaikkei aina ymmärrä, mitä kulloinkin yritetään saavuttaa. Vähän sama tilanne kuin kuunnella selostusta vieraalla kielellä – vastaanotto riippuu esitystavasta.

Jos käytetään rankaisuja, tilanne on toinen. Rankaisujen (fyysisten tässä tapauksessa) tai niillä uhkaamisen käyttö koulutusmenetelmänä on hankalaa monesta syystä. Ne nostavat eläimen kierroksia, aiheuttavat stressi-indikaattorien nousua ja huonontavat eläimen ja ihmisen välistä suhdetta. Lisäksi ajoitus on vähintään yhtä haastavaa kuin palkkion käytössäkin. En haluaisi olla itsekään lenkillä henkilön kanssa, joka saattaisi milloin tahansa heittää minua jollakin. Rankaisun käyttö voi aiheuttaa halutun lopputuloksen, mutta tällaista ihmettä en ole vielä itse päässyt todistamaan. Pitäisi olla hallitut laboratorio-olosuhteet.

Jos valitaan koulutusmenetelmää tavallisille ihmisille tavallisiin, muuttuviin ja yllättäviin  tilanteisiin eläinten kanssa, uskon, että vähemmän haittaa ja enemmän hyötyä saadaan käyttämällä positiivisia keinoja eli palkkioita. Varsinkin kun toteutus erittäin harvoin menee kuten Strömsössä.

Kolinapurkkeja pidetään joskus ratkaisuina hihnarähinään. Joskus rähinä lakkaakin, mutta koiran tunnetila ei kolinapurkin käytön myötä muutu. Samalla vaivalla ja jopa helpommalla voi ottaa herkkuja taskuun ja iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sekä vahvistaa koiran korvaavaa käytöstä ohitustilanteissa että muuttaa koiran tunnetilaa, eli vastaehdollistaa koiraa.

Kisk kisk

Moni koira vetää kuin juna.

Hihnassa kulkeminen ei ole koiran kylkiäisenä saatava ohjelmisto, vaan se tulee omistajan itse asentaa.

Karkeasti hihnakävelyn voi jakaa kolmeen harjoiteltavaan osioon:

1. Kontakti kuljettajaan – kontaktista aina aloitetaan, koiraa palkitaan siitä, että se katsoo kuljettajaa kohti. Aloitetaan keittössä, sitten olohuoneessa, siiten omalla pihalla, sitten prisman parkkiksella sitten liikenteessä.
2. Pidetään hihna löysänä ja pyydetään lupia – koiralle opetetaan, että mitä löysempi hihna ja parempi kontakti, sitä kivempiin paikkoihin pääsee ja jos haluat johonkin, pyydä lupaa kontaktilla. Lisäksi herkistetään koira hihnalle vaikkapa niin, että kiristyvä hihna on vihje kontaktiin ja siitä palkitaan.
3. Erikoistilanteet – mitä tahansa tapahtuu, ota aina ensin kontakti. Harjoitellaan näin: ohitus- ja erikoistilanteissa koiraa palkitaan riippumatta siitä, mitä se tekee. Kun vastaehdollistamista on jatkettu jonkin aikaa, koira alkaa automaattisesti hakea kontaktia kun ohitus lähenee.

Näitä tahkoamalla yhdessä ja erikseen, erilaisten häiriöiden alla ja eri paikoissa pitäisi hihnassa kulkemiseen tulla jokin tolkku. Katso lisävinkkejä: 

Kannusihottumaako?

Kannukset ovat merkinantovälineitä. Samoin raipat, piiskat ja kuolaimet.

Miten merkinantovälineitä tulisi käyttää? Ja miksi merkinantovälineet ovat usein tuntoaistiin pohjautuvia?

Voisiko merkinantovälineet päivittää joskus? Voisiko olla jopa niin, ettei fyysistä kontaktia välttämättä tarvittaisi?

Joskus kuulee vitsailtavan kannusihottumasta. Se on sitä, että hevosen kylkiin tulee reikiä pehmeistä merkinantovälineistä. Se on tuomittavaa ja väärin. On olemassa myös kuolainten aiheuttamaa suuihottumaa, jota on paljon vaikeampi todeta, kun suun limakalvot ovat huulien takana piilossa.

Voisi käynnistää arvokeskustelun siitä, millaisilla keinoilla harmoniaa hevosen kanssa tulisi tavoitella.

Paimenkoiran paheista

Meillä on vajaa kaksivuotias australiankelpie, joka on todella innokas jahtaamaan kaikkea liikkuvaa. Se oppi autojen jahtaamisen jo kasvattajan luona ennen luovutusikää, joten ennaltaehkäisy ei tähän ongelmaan toiminut. Nopeasti mukaan tuli myös turhautumisrähinä, joka alkoi hihnan tai aidan estäessä paimentamisen. Ongelmaa on nyt työstetty 1,5 vuotta ja koko ajan edistytään hitaasti, mutta varmasti. Nykyään koira osaa jo ottaa oma-aloitteisesti kontaktin taluttajaan houkuttavissa tilanteissa, kun kuljetaan hihnalenkillä. Autoihin se ei juurikaan kiinnitä huomiota. Vaikeimmat tilanteet saattavat vielä mennä rähinäksi, mutta ero vuodentakaiseen on valtava.

Koira muuttuu kuitenkin täysin ollessaan vapaana. Se seuraa omistajaa tosi hyvin, kun häiriöitä ei ole (tai jos häiriö on toisia koiria tai ihmisiä, ei mitään karkuun juoksevaa), mutta nopea liike, kuten auto, pyöräilijä, juoksija tai jänis käynnistää jahtaamisen ihan kuin ennenkin. Koira kuumuu ja rähisee ja on ihan kierroksilla vielä pitkään jahtaamisen jälkeen, kun en voi jahtaamista millään estää tilanteen osuessa kohdalle. Pahimmillaan koira on oppinut agikentällä kyttäämään ohi ajavia autoja heti kun irrotan hihnan tehtävän aluksi. Se siis selvästi tietää, että hihnassa käyttäydytään eri tavalla kuin vapaana. Olemme käyttäneet myös pitkää liinaa jahtaamisen estämiseen, jolloin käytös on jotain näiden kahden ääripään välistä. Siinäkin koira kyllä huomaa, milloin liina irroitetaan ja sen käytös muuttuu.

Miten koiran voisi käytännössä opettaa pois jahtaamisesta myös sen ollessa vapaana? Asumme kaupungissa, joten joka puolelta tulevia ärsykkeitä on vaikea kontrolloida. Kovin pitkään ei koiraa voi myöskään pitää pelkästään hihnalenkeillä (ja hallitreeneillä) tai sen pää räjähtää liikunnan puutteesta ja käytös huononee entisestään. Miten yleistää onnistunutta hihnatreeniä myös muihin tilanteisiin, kun koira on oppinut ymmärtämään eron kytkettynä ja vapaana olemisen välillä? Koira on selvästi oppinut myös, etten saa sitä kiinni, jos se ei itse halua antaa kiinni. Tätä ongelmaa esiintyy äärimmäisen harvoin, mutta joitain kertoja se on tapahtunut agikentällä, jossa koira on ollut jo valmiiksi kovassa vireessä ja lähtenyt jahtaamaan ohikulkijoita uudestaan ja uudestaan ennen kuin olen saanut sen kiinni.

Se, mikä on rajoitettua, on yleensä hyvin arvokasta. Autojen arvoa koiran silmissä pitäisi jotenkin pystyä alentamaan. Tämä voi olla käytännössä vaikeaa, joten pitäisi löytää autot voittava asia, jota tarjotaan hyvin rajoitetusti vain silloin, kun autoja on näkyvissä. Alussa voisi olla paikallaan treenata aidatulla alueella. Superpalkkion löytäminen voi olla haastavaa, mutta se kannattaa. Käy lihatiskillä hakemassa inspiraatiota, tsekkaa uusimmat leluvillitykset ja käytä mielikuvitusta. Joskus voi arkinenkin asia, kuten pallonheitto, auttaa, kunhan sitä ei muissa tilanteissa käytetä.

Herkuissa on se huono puoli, että koira oppii nopesti, että niitä saa usein. Siksi niiden arvo tavallaan alenee koiran silmissä; autoista tulee kielletty hedelmä, jota on vaikea voittaa. Varsinkin paimenkoirilla liikkuvien asioiden jahtaaminen voittaa namit monesti 6-1, joten voit kuvitella millainen palkkio tai korvaava käytös on nyt etsinnässä. Jahtaaminen on vaikea voittaa, koska 1) se on se, mihin paimenkoirat on suunniteltu ja 2) Käytös vahvistuu aina kun se tapahtuu.

Suosittelen käyttämään luovuutta ja hulluutta, jotta löytyisi sellainen asia, joka voittaisi autot. Muuten koulutuksen pitäisi edetä kuten normaalisti; ensin kaukana ja aitojen sisällä ja systemaattisesti altistusta lisäten. Kaikessa tekemisessä olisi hyvä pitää koiran kierrokset maltillisen alhaisina.

Tsemppiä!

Blogin vuosi 2011

Kiitokset lukijoille hyvästä bloggausvuodesta. Alta löydät kiinnostavia tilastoja.

Tutustu vuosikirjaan!

Pam Pam

Se on alkanut. Lääkkeiden hamstraaminen lemmikeille uuden vuoden ilotulitusta varten.

En suhtaudu kovin innokkaasti ongelmien lääkinnälliseen lähestymistapaan. Ihminen voi aina kertoa miltä lääkittynä oleminen tuntui, mutta eläin ei osaa tuntemuksistaan kertoa.  Toisaalta joillekin lääke on pelastus, jonka käyttö rajoittuu yhteen päivään vuodessa. Silloin se voi olla perusteltua, mutta ei estä silloinkaan pelon käsittelyä vastaehdollistamisen ja systemaattisen siedättämisen keinoin. Nyt alkaa olla liian myöhäistä, mutta ensi vuotta varten on hyvää aikaa, samalla kun vietetään tipatonta tammikuuta ja laitetaan elämää muutenkin järjestykseen.

Pelkoa on mahdollista käsitellä, mutta se vaatii aikaa ja vaivaa. Lue lisää pikaoppaasta. 

Maltillista paukuttelua toivottaen!

Hyvää joulua!

Rauhallista Joulua kaikille lukijoille! Antakaahan palautetta ja ideoita ensi vuodelle!

Koulutusjuttu Hevoset ja Ratsastus-lehdessä

Laidun- ja porttishow

Pitäisi pitää yhteistarhassa tai laitumella. Mutta kun. Eihän sieltä saa haettua ketään, kun kaikki parveilevat portilla ja kiusaavat lähtijää minkä ehtivät.

Hevosen erottaminen porukasta on haastavaa. Vielä haastavampaa on, jos olet yksin paikalla ja samassa tarhassa on muitakin hevosia. Pahimmillaan tarhasta tai laitumelta hakeminen voi olla painajaismaista taistelua ja turvallisuusriski.

Nyt onneksi aiheesta on tutkittua tietoa. Tulokset eivät kuitenkaan tarjoa maagista kikkaa edellä kuvattuun ongelmaan, vaan vahvistavat monen jo maalaisjärjellä järkeiltyihin konsteihin.

1) Ole nopea, älä anna muille mahdollisuuksia parveiluun ja 2) jos mahdollista, ota joku toinenkin hevonen pois porukasta samalla.

Identifying potential risk situations for humans when removing horses from groups, Elke Hartmann, Eva Søndergaard, Linda J. Keeling, 2011. 

Osta sioille lisätilaa

Loistava idea! Lue lisää http://users.kymp.net/bmt-iitti/Kuvat/Linkkeihin/Benja_2011_w.pdf

Onks se normaalii?

Joskus tieteen ja yleisön välillä on suuria kuiluja. Yksi hyvä esimerkki on ns. ongelmakäytösten tunnistaminen ja niiden vakavuuden arviointi.

Kuten hännän jahtaaminen koirilla. Tiede listaa käytöksen pakko-oireiseksi tai vähintään erittäin hankalaksi, kun taas normaalin ihmisen mielestä se on hauskaa, huvittavaa ja söpöä.

Tutkija keräsi laajan materiaalin hännänjahtaajista ja laittoi aineiston YouTubeen. Suurin osa videoiden kuvaajista ja kommenteista ei pitänyt hännänjahtaamista vakavana oireena, vaan sille naurettiin jopa yli puolessa videoista. Joka neljäs kannusti koiraa hännänjahtaamiseen videolla ja liki puolet piti käytöstä hassuna tai suloisena.

Tulosten valossa voi olettaa, että hännänjahtaaminen on suuri ongelma, jota omistaja ei ensinnäkään kykene tiedostamaan eikä siitä johtuen hoitamaan. Pahimmissa tapauksissa käytöstä vahvistetaan tiedostamatta tai tahallisesti.

Hännänjahtaaminen voi olla pakko-oire. Se ei ole terveellistä, suositeltavaa tai normaalia.

Burn CC (2011) A Vicious Cycle: A Cross-Sectional Study of Canine Tail-Chasing and Human Responses to It, Using a Free Video-Sharing Website.

Opas kissaystävälliseen käsittelyyn

Pätevä opas kissankäsittelyyn. Suosittelen!

Porukassa kaunihimpaa

Siat elävät ryhmissä, lampaat elävät ryhmissä, lehmät elävät ryhmissä, kanat elävät ryhmissä. Hevoset elävät edelleen usein yksittäiskarsinoissa.

Hevosten pitämistä porukassa puoltavat useat tutkimukset. Porukassa pitäminen antaa hevosille mahdollisuuden toteuttaa sosiaalisia ja fyysisiä tarpeitaan sekä harjoittaa lajityypillistä käyttäytymistä. Porukassa pidettyjen hevosten on todettu olevan helpompia käsitellä ja ne ovat nopeita oppimaan.

Miten ryhmissä pitämistä voisi helpommin toteuttaa käytännössä?

Uudet tallimääräykset varmasti lisäävät pihattojen määrää. Ryhmissä tarhaaminen varmasti yleistynee jos tallit innostuvat (vielä lapsenkengissä olevasta) laatutalliajattelusta, jossa hevosten hyvinvointi olisi tärkeä tavoite.

Jokaisen hevosenomistajan pitäisi käytännössä 1) löytää omalle hevoselleen sopiva ja turvallinen porukka ja 2) sellaiset olosuhteet, joissa porukka-ajattelu olisi mahdollista.

Ei mikään maailman helpoin homma.

P.S. Porukassa pitäminen ei tässä tapauksessa tarkoita sitä, että hevosella on pitopaikassaan lajitoveri. Sosiaalinen kontakti ei synny kaltereiden välistä tai isossa tallissa, kuten jotkut tallit mainostavat.

Keeping horses in groups: A review, Elke Hartmann, Eva Søndergaard, Linda J. Keeling 2011. 

Ajatuskin stressaa

Eläimet odottavat asioita samalla tavalla kuin mekin – asiasta riippuen joko kauhulla tai innolla. Hammaslääkäriin meno pilaa koko päivän, kun taas loman alkaminen pelastaa koko viikon.

Hevosia testattiin uudessa ympäristössä niin, että ne vietiin ensimmäistä kertaa kävelytyskoneeseen. Jo varsinaista käsittelyä edeltävät tapahtumat (ihminen oli tallissa, valmisteli varusteita, valmisteli hevosia ym.) aiheuttivat hevosissa valppautta ja levottomuutta. Ei siis pelkästään kävelykoneeseen meno vaan kaikki sitä edeltävät tapahtumat.

Eniten reagoivat täysiveriorivarsat (testissä oli täysiveritammoja ja oreja sekä arabioreja ja tammoja, kaikki alle kolmevuotiaita).

Aina sanotaan, ettei hevonen opi ellei se ole rento. Tämä tavoite on helpommin sanottu kuin tehty. Kuinka alusta kaikki sitten pitää aloittaa, jos pelkkä odotus mahdollisesta tulevasta harjoituksesta stressaa hevosta?

Ehkä tätä täydellistä stressittömyyttä ei voida saavuttaa. Voidaan kuitenkin muuttaa käytäntöjä siten, että hevonen stressaa vähemmän. Ei anneta hevosen kiehua karsinassa ja kerätä kierroksia, otetaan rauhoittava kumppani mukaan harjoituksiin ja toimitaan itse mahdollisimman ennakoitavalla tavalla. Lisäboonusta olisi, jos hevosella olisi positiivisia mielikuvia ja odotusarvoa vaikkapa suitsiin, käsittelijään, harjaamiseen tai riimuun liittyen.

Janczarek & Kedzierski (2011), Emotional responsse to novelty and expectation of novelty in young race horses, Journal of equine veterinary science.

Lue myös:

Ratkaisu on rauhoittaminen

Ei se anna kiinni

Onko vastakkainasettelun aika ohi?

Monet käytösneuvontaan hakeutuvat ovat jo kokeilleet vähän kaikkea. Eläinasioissa neuvoja saadaan sukulaisilta, naapureilta, hyvänpäiväntutuilta ja tuttavilta. Joskus neuvot sisältävät rankkoja ja fyysisiä menetelmiä.

Sitäkin on nyt tutkittu, että mitä tällaisten neuvojen noudattaminen voi aiheuttaa. Neuvontaan hakeutuvilta omistajilta kysyttiin mitä keinoja he olivat käyttäneet, mistä neuvot oli saatu ja miten menetelmä on toiminut (onko ongelmakäytös lisääntynyt/vähentynyt/muuttunut ja onko aggressiivisuus lisääntynyt).

140 omistajaa kertoi joko keksineensä menetelmät itse tai saaneensa neuvot kouluttajilta. Fyysiset metodit, kuten potkiminen, koiralle muriseminen, fyysinen pakottaminen, alfarolli, tuijottaminen, dominanssipaini, poskiin tarttuminen ja ravistaminen, aiheuttivat koirissa useammin aggressiivisia reaktioita kuin muut metodit.

Varsinkin niillä koirilla, jotka olivat aggressiivisia vieraita ihmisiä kohtaan, fyysiset menetelmät aiheuttivat ongelmien pahentumista.

Turvallinen käytösongelmien hoito lähtee siitä, että vain rento eläin voi oppia. Mitä vähemmän eläimeen kosketaan koulutuksen aikana, sitä parempi. Mitä alhaisemmilla kierroksilla koira on koulutustilanteessa, sitä paremmat edellytykset sillä on omaksua uusia asioita.

Survey of the use and outcome of confrontational and non-confrontational training methods in client-owned dogs showing undesired behaviors, Meghan E. Herron, Frances S. Shofer, Ilana R. Reisner, Applied Animal Behaviour Science 117 (2009) 47–54.

Eettinen kouluttaja palkitsee

Toiset palkitsevat koiriaan, toiset sekä palkitsevat että rankaisevat ja jotkut vannovat edelleen fyysisen rankaisun nimeen.

Kaikki väittävät että oma menetelmä on paras. Nyt asiaa kuitenkin on selvitetty; omistajilta kysyttiin mitä menetelmiä he käyttävät ja tutkittiin löytyykö linkkiä koulutusmenetelmän ja koiran käyttäytymisen väliltä.

Löytyyhän sieltä. Rankaisijoiden koirat olivat varautuneeempia vieraita ihmisiä kohtaan ja leikkivät vähemmän kuin palkitsijoiden koirat. Testissä, jossa koiralle piti kouluttaa uusi taito, palkitsijat pärjäsivät paremmin kuin rankaisijat.

Sen lisäksi, että palkkioilla kouluttaminen on eettistä, se on myös nopeampaa ja lisäksi palkkioilla koulutetuilla koirilla näyttää olevan parempi oppimiskyky kuin rangaistuilla koirilla. Kuritetuilla koirilla oppimistulokset ovat huonoja ja ongelmakäytös saattaa jopa pahentua.

Rooney & Cowan (2011), Training methods and owner-dog-interactions: Links with dog behaviour and learning ability, applied animal behaviour science.